Skip to main content

 60°10´N 24°56´N

Hietaniemen hautausmaa

Ja muut hautausmaat

Hietaniemen hautausmaa-alueet: luterilainen, ortodoksinen, juutalainen ja tataarien islamilainen hautausmaa sekä Maunulan uurnalehto.

Sukuseurojen tai yhdistysten räätälöidyt, omat kierrokset.

Kierroksia järjestetään pitkin vuotta sääolosuhteet ja asiakkaan toiveet huomioiden. Kerää mukava ryhmä ja tulkaa porukalla. Kierrokset kestävät 1,5 – 2 tuntia. Kävelytahti on rauhallinen. Hietaniemen luterilaisen uuden kappelin alueella kierrokset ovat esteettömiä. Opastuksillamme käytämme äänentoistolaitetta tarvittaessa.

Opas opastaa kaikilla keleillä mutta oikein kurjan kelin sattuessa tarkistetaan tilanne.

Tule tutustumaan tähän kansallisen kulttuurihistoriamme aarreaittaan. Vuodesta 1829 sinne on haudattu arviolta 200 000 vainajaa; presidenttejä, sotilaita, kauppaporvareita, yliopistomaailman vaikuttajia, kulttuuripersoonia, käsityöläisiä, aviottomia morsiamia ja aatelisherroja. Viimeisen leposijansa saaneiden joukossa on monien eri uskontojen ja kansallisuuksien edustajia.

Hietaniemen hautausmaan alue on suuri. Luterilainen alue on laajentunut viidestä osasta muodostuvaksi, noin 27 hehtaarin kauniiksi puistoksi, jossa on kaksi siunauskappelia. Uuden kappelin yhteydessä on uurnaholvihuone eli kolumbaario. Kaartin alueella ovat Jääkärien muistokivi ja useiden jääkärien haudat. Hietaniemen alueella on naapurustossaan kaksi ortodoksista, kaksi juutalaista sekä tataarien islamilainen hautausmaa ja puistoalueena vanha sotilashautausmaa. Koska alue on suuri, ei kaikkea ole mahdollista nähdä yhden 1,5 tunnin kierroksen aikana. Sukuseurojen omat haudat lisättynä sopivaan kierrokseen tai teemaan ovat myös yksi vaihtoehto.

Yleisimmät lähtöpaikkojen osoitteet:

  • Hietaniemen uusi kappeli, Hietaniemenkatu 20
  • Hietaniemen vanha kappeli, Mechelininkatu 2 e
  • Ortodoksinen hautausmaa, Lapinlahdentie 2-4
  • Juutalainen uusi hautausmaa, Tuonelankuja 5
  • Maunulan uurnalehto, Pirkkolantie 22

Lähtöpaikat ja esimerkkikierroksia

Hietaniemen uudelta kappelilta

  • Suomi 100 vuotta; presidenttien haudat, sankarihautausmaa ja paljon muuta

 Hietaniemen vanhalta kappelilta

  • Taiteilijainmäki ja muita suuruuksia
  • Vanhan Suomen historiaa

 Ortodoksisen hautausmaan kappelilta

  • Monikulttuurinen Helsinki; ortodoksinen, tataarien islamilainen, juutalainen sekä Kaartin hautausmaa ja Jääkärikivi.

 Uusi juutalainen hautausmaa

  • Juutalainen hautaustraditio sekä kulttuuripersoonia

 Maunulan uurnalehto

  • Luontoa, kulttuuria ja merkkihenkilöitä

Opastettu kävelykierros max. 2 tuntia

Pienryhmä 1-10 henkilöä
Hinta ilman arvonlisäveroa 239,00 euroa / ryhmä               300 €

Ryhmä 11-20 henkilöä
Hinta ilman arvonlisäveroa 318,00 euroa / ryhmä               400 €

Ryhmä 21-35 henkilöä
Hinta ilman arvonlisäveroa 398,00 euroa / ryhmä               500 €

Opastettu bussikierros / bussi max. 2 tuntia

Hinta ilman arvonlisäveroa 398,00 euroa / ryhmä               500 €

Luento-opastus sisätiloissa

Hinta ilman arvonlisäveroa 225,00 euroa / ryhmä               280 €

Lisätunti edellisiin

Hinta ilman arvonlisäveroa 71,70 euroa / alkava tunti           90 €

Ryhmän koko kävelyopastuksissa on enintään 35 henkilöä per opas, joissain kohteissa jopa vähemmän. Linja-autossa on yksi opas.

Ryhmän koko tulee vahvistaa viimeistään 14 vrk ennen opastusta.

Lisämaksut: Linja-auton varaa joko ryhmä itse tai varaus voidaan tehdä kauttamme. Pääsymaksut ja julkisen liikenteen liput veloitetaan erikseen. Suomenlinna -opastuksissa hintaan lisätään Ehrensvärd-Seura ry:n toimistokulut.

Vahvistus, peruutus ja säävaraus

Opastuksesta lähetetään aina kirjallinen vahvistus ja lasku ennakkoon. Maksettu lasku on vahvistus opastuksesta. Peruutus tehdään aina kirjallisena:

  • Yli 14 vrk ennen opastusta varauksen voi perua veloituksetta.
  • 7 – 14 vrk ennen opastusta veloitetaan 50 % varauksen hinnasta.
  • Alle7 vrk ennen opastusta veloitetaan koko hinta.

Erittäin huonon kelin sattuessa (myrsky, kaatosade, paukkupakkanen) voimme joustavasti sopia jo maksetun opastuksen siirtämisestä toiseen päivään kuluitta.